Toiminta

Ajankohtaista

Piirin tavoitteet 2018-2019

Piirin tavoitteet 2018-2019

  1. Piirin toiminnassa korostetaan RI:n vuositeemaa ja siihen liittyviä projekteja.
  2. Piiri hankkii Peacebuilding District -statuksen.
  3. Piiri osallistuu kotimaisiin hankkeisiin, joissa keskitytään puhtaan Itämeren palauttamiseen. Kansainvälisistä projekteista keskitymme Polio Plus keräykseen saadaksemme polion hävitetyksi kaudella 2018-2019.
  4. Piirin jäsenmäärän odotetaan toimintavuoden aikana nousevan vähintään 20 jäsenellä (netto). Piirin naisjäsenistön määrää kohotetaan huomattavasti.
  5. Läsnäoloon ja osallistumiseen panostetaan uusien toimintamallien kautta.
  6. Nuorisovaihto jatkuu entisessä laajuudessa.
  7. Selvitetään ja tarvittaessa toteutetaan piirin ICC, RFE, GSE ja VTT-projekteja.
  8. Kehitetään johtohenkilöitä mm. pitämällä piirijohtokoulutustilaisuus 9.3.2018, jatkamalla RLI-koulutusta syyskaudella.
  9. Piirin Facebook-ryhmään liittyy 50 % jäsenistä.

Rotary lyhyesti

Rotary on eettisellä pohjalla toimiva kansainvälinen, maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Se perustettiin Chicagossa 23.2.1905 Paul Harrisin kokoonkutsumana. Perustajat ottivat ensimmäiseksi tehtäväkseen kotikaupunkinsa liikemoraalin parantamisen. Jo 1910 toiminta-ajatus laajentui ympäröivän yhteiskunnan kehittämiseksi, josta edelleen maailmanlaajuiseksi päämääräksi. Rotaryn jäsenmäärä on yli 1.2 miljoonaa. Rotary on organisoitu toimivaksi kokonaisuudeksi, jonka ydin on rotaryklubi.

Järjestönä Rotary on tullut tunnetuksi teoistaan.  Erityisesti maailmanlaajuiset nuorisovaihto ja humanitaariset hankkeet ovat muokanneet Rotaryn myönteistä kuvaa.  Rotary oli alkuun panevana voimana maailman terveysjärjestön 1985 aloittamassa hankkeessa hävittää polio maailmasta. Tähän hankkeeseen Rotary on kanavoinut yli 1,2 miljardia USD:a sekä runsaasti jäsentensä henkilökohtaista vapaaehtoistyötä.  Poliotapausten määrä on vähentynyt 99 % vuodesta 1988 alkaen.

 

10 HYVÄÄ SYYTÄ RYHTYÄ ROTARIKSI

1. Mahdollisuus palvelemiseen
2. Ammatillinen verkottuminen
3. Henkilökohtainen kasvu ja kehittyminen
4. Ystävyys
5. Kulttuurien monimuotoisuus
6. Hyvä yhteiskunnan jäsen
7. Maailmanlaajuinen yhteisymmärrys
8. Viihtyminen
9. Nuorisovaihto ja rotaryperhe
10. Eettinen ympäristö

Liity rotariksi

Yhdessä paikkakuntasi parhaaksi

Kaksi tärkeintä syytä, miksi halutaan liittyä Rotaryn jäseniksi, on että halutaan auttaa omaa paikkakuntaa ja löytää samanmielisiä vaikuttajia ja ystäviä. Meidän jäsenemme pysyvät rotareina vuodesta toiseen samoista syistä. Rotary toimii siis paikallisesti ja kansainvälisesti. Mikäli toiminta kiinnostaa, ota yhteyttä!

Rotaryn toiminnan tavoitteita

"Tehdä hyvää maailmassa - Doing Good in the World"